perjantai 26. heinäkuuta 2013

Vanishin testailua

Buzzadorilta tulleessa paketissa oli kokeiltavaksi kolmea Vanishin tuotetta: Vanish Oxi Action jauhetta värilliselle pyykille ja oma purkki samaa ainetta valkoiselle pyykille, sekä Vanish Oxi Action Gel.
              Geeli purkissa on nestemäisen pesuaineen annostelua varten oma kippo, jossa on samassa tahrojen erillistä esikäsittelyä varten pieni pallo, jota painamalla saa annosteltua pesuainetta suoraan tahralle. Annostelukipon pohjassa on nystyrät, joilla pesuaine on tarkoitus hieroa tahralle. Tämä on todella kätevä ominaisuus. Jauhepurkkien sisällä on mittakauha, jonka pohjassa on myös nystyrät tahrojen esikäsittelyä varten: mittakauhaan vain jauhetta ja vettä, jotka sekoitetaan ja annostellaan tahralle ja hierotaan kauhan pohjanystyröillä. Tämäkin kätevää, ei tarvitse erillisiä kippoja ja välineitä. Saatavilla on toki myös Vanishin tahranpoistosuihke, jolla tahrat vain suihkutellaan ja annetaan vaikuttaa, mutta siitä ei sen enempää, se ei nyt kuulu tähän testiin. Esikäsittelyssä aineen annetaan vaikuttaa vain noin 5-10 minuuttia. Likaisia vaatteita voi myös liottaa käyttämällä samoja aineita liuotusveden seassa, jossa vaatteiden annetaan liota korkeintaan tunti. Valkoisella pyykillä vaikutusaika oli muistaakseni korkeintaan 6 tuntia. Lisäksi aineita voi myös lisätä pesukoneeseen normaalin pesuaineen lisäksi vaikka joka kerta. Siis yksi purkki ja kolme toimintoa!

 Ja sitten testaamaan! Ensimmäisenä otin testiin paitoja, joiden kainalot ovat huonoista deodoranteista ynnä muista syistä mustuneet todella ikävän näköisiksi. mikään pesuiaine ei ole ongelmaa poistanut, ja ketutus on ollut kova, kun hyvät paidat ovat jo pesusta otettaessa likaisen näköisiä. Tässä kuva lähtökohdasta. Nämä siniset paidat saavat vastaansa Oxi Action jauheen. Taimmainen paita (jossa vähiten näkyvää likaa) menee suoraan pesuun, jossa koneeseen lisätään Vanish-jauhetta. Keskimmäinen paita saa lisäksi tunnin liotuksen Vanish-vedessä. Etummainen, pahiten kärsinyt paita, saa vielä edeltävien toimenpiteiden lisäksi jauheesta tehdyllä tahnalla esikäsittelyn, jossa hieron ainetta tahraan ja annan vaikuttaa 10 minuuttia.


Vastaavan käsittelyn kokee tämä värikäs ja likainen paitajoukkio. Vastaansa tämä ryhmä saa Vanish Oxi Action Gel- aineen, samalla metodilla kuin edellinen sinisten paitojen joukko. Taimmainen saa kevyimmän käsittelyn ja etummainen kaikki mahdolliset hoidot. Ja sitten koneeseen normaaliin pesuohjelmaan!!
Ja nämä kaikki paidat on muuten kaivettu kaapista, eli ovat "puhtaita" pesun jäljiltä testin alkaessa..








 Ja tässä tulos! Etsin pahimmat kainalot paidoista kuvausta varten. Minun mielestäni tapahtui ihme! Tahrat haalistuivat selvästi pesussa. Aion todellakin vielä seuraavissa pesuissa laittaa tätä tahranpoistoainetta, sillä aine on lupaava, ja odotan että tahrat haalistuvat entisestään uudessa käsittelyssä. Mutta jo tämän ensimmäisen pesun jälkeen tahrat ovat selvästi haalistuneet!! Jotain on vielä näkyvissä, mutta kyllä tulos on selvästi jo puhtaamman näköinen edelliseen verrattuna!!











              No, tulipa tässä testailun aikana tehtyä pesumoka, joka antoi aihetta testata valkaisevaa Oxi Action jauhetta. Lapsen kaunis valkoinen mekko joutui pesuun uuden mustan vaatteen kanssa. Noh, kuten arvata saattaa, lopputulos on harmaa. Kaupan päälle mekossa on pesussa jääneitä ruokatahroja.. Eli käsittelin mekon jauhetahnalla tahrojen osalta, annoin vaikuttaa ja nakkasin vielä liotusveteen jauheen kanssa, jossa oli tarkoitus pitää se kuusi tuntia, mikä on maksimiaika liotukselle. Mekko kuitenkin unohtui sinne yön yli, mutta ei sille mitään tapahtunut. Nakkasin aamulla pesukoneeseen ja TADAA: mekosta tuli taas valkoinen ja tahraton, kuin uusi!! Seuraavaksi kyllä täytyy kokeilla harmaantuneita urheilupaitoja, josko niistäkin saisi valkoisempia..

Seuraavaa testiä varten sotkin kangastilkkuja. Ensimmäisen testin tein normaalipesuaineella ja noin kymmenellä eri tahralla, joista pesun jälkeen näkyviin jäi neljä. Nämä neljä pääsevät Vanish testiin, jotta nähdään voittaako tämä normaalin pesuaineen. Tahrat saavat olla kangaspaloissa pari vuorokautta, koska eihän aina kaikkia tahraisia vaatteita voi pestä samana päivänä kun ne ilmaantuvat. Tässä kuva alkutilanteesta, tulen laittamaan tuloskuvat, kunhan pesukone on pyörinyt.



Tahroja on siis 4: curryöljy (tämän tahraajan sain vinkkinä innokkaalta kokkiystävältä), puolukkasurvos, nurmikko (tuo ihana lapsiperheiden arkivihollinen), sekä ketsuppi. Normaalipesussa selvemmin esiin jäivät nurmikko ja curryöljy. Puolukasta ja ketsupista jäi haaleammat, mutta erottuvat tahrat. Ylempi liina, josta on leikattu yksi kulma, saa pelkän liotuksen jauhevedessä, alempi, josta leikattu kaksi kulmaa, saa myös tahrojen esikäsittelyn lisäksi. Ja molemmat samaan koneeseen, johon lisään normaalin pesuaineen sekaan vielä Vanishiä. Palaan myöhemmin tulosten kanssa.

Ja tässä tulos. Kuvassa tulos näkyy heikosti, mutta pääasia on, että tahrat ovat poissa!! Pelkän liotuksen kokenut kangas säilytti haalean tahran curryöljystä, sekä todella haalean, lähes näkymättömän tahran ketsupista. Esikäsitelty ja liotettu kangas säilytti todella haalean jäljen curryöljystä. Tulos on selvästi parempi kuin tavallisella pesuaineella, jolla kaikki 4 tahraa jättivät jonkinasteisen jäljen.                                                             

Yhteenvetona sanoisin, että Vanish todella on uhka vaikeille tahroille. Itse alan suosimaan geeliversiota, koska parhaan tuloksen saa esikäsittelemällä tahran suoraan, ja koin pesupallon kätevimmäksi kohdetahranpoistossa. Tässä onkin se yksi miinuspuoli, jonka testauksen aikana havaitsin: Jauhepurkin mittalusikan käyttö esikäsittelyssä aiheuttaa sen, että mittakauha kastuu, ja märkää mittalusikkaa ei saa laittaa takaisin suljettuun purkkiin, koska aine alkaa tuottamaan reaktioita kastuessaan. Tähän ratkaisuna olisi jonkinlainen teline purkin kyljessä, johon mitan voisi käytön jälkeen asettaa..Nyt mitta täytyy joko kuivata huolellisesti, tai jättää pyörimään pöydälle muiden tavaroiden sekaan. Ja koska minulla ei toistaiseksi ole pöytää pesuhuoneessa, on pesukoneen päällystä täynnä erinäisiä aineita ja mittakauhoja..Ja se ärsyttää..
Suosittelen siis kokeilemaan, jos perheestä löytyy tahranaiheuttajia, kuten keskenkasvuisia ihmisenalkuja tahi niitä erinäisissä talli- yms remppahommissa pyöriviä kaksilahkeisia..Yksilahkeisethan ei koskaan sotke suklaalla leivontahommissa :)  Tahratonta tulevaisuutta!!

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Ben&Jerry's Core Karamel Sutra

Heti alkuun on sanottava, että B&J jäätelöt ovat yksi suosikeistamme noin yleisellä tasolla, eikä tämä uutuuskaan poikkea kaavasta. Puolen litran purkista löytyi suklaajäätelöä, jossa suklaahippuja, karamellijäätelöä ja karamellikastikeydin. Karamellijäätelö oli kyllä todella pehmeää ja maukasta, sitä voisi syödä vaikka pelkästäänkin sen puoli litraa. Karamelliydin oli pehmeä ja makea, ja koska se oli aseteltu kaiken keskelle, sitä pystyi syömään ihan sellaisenaan tai sitten "dippaamaan" jäätelöä siinä. Ainoa heikko puoli tässä jäätelössä on suklaa, mutta se on makuasia. B&J:n suklaajäätelö on yleensä tummempaa, joka ei ihan osu omaan makuun. Hyvää se on, mutta itse pidän enemmän vaaleammista suklaajäätelöistä. Yllättävää tässä oli se, että yleensä tunnustaa, että B&J jäätelöihin on pantu monta erilaista "möykkyä", kuten pähkinöitä, mutta tässäpä niitä ei ollut, muuta kuin suklaahiput suklaajäätelössä. Eli ilmeisesti nämä Core-sarjan jäätelöt keskittyy nimensä mukaisesti ytimeen. Tämähän ei tietenkään ole paha asia, ihmisillä kun on omat makunsa.

Pingviini lakusydän

Tämä on perinteinen Pingviini jäätelö isolla lakusydämellä. Tosin tuutti on hieman isompi kuin normaali Pingviinituutti. Plussaa annan lakritsikastikkeesta, jota oli laitettu myös jäätelön päälle (kuten yleensä suklaatuuteissa) lakritsiströsselien kera. Eihän tämä nyt mikään ihmeellinen ole, mutta sopii hyvin Pingviinin perinteisten tuuttien valikoimaan.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Kesän jäätelöt??

Kyllä kun katsoo noita antamiamme arvosteluja, huomaa että olemme joku erittäin ranttuja (pitää toisaalta paikkaansa jäätelön suhteen, senhän tulee olla ihana nautinto) tai sitten hyviä vain ei ole. Firmoilla on kyllä ollut innostavia ja kiinnostavia ideoita, mutta ehkä sitten toteutus ei ole ihan parhaasta päästä. Jotain uutta edelleen etsinnässä, vinkatkaa ihmeessä jos olette löytäneet hyviä uutuuksia!! Meillä etsinnät jatkuvat, listalla on vielä maistelemattomia jäätelöitä (osaa vaan ei vielä löydy oman kaupan altaasta), onneksi on vielä kesää ja "virallista" jäätelökautta vielä jäljellä!!

Ingman Vohveli trio

Isäntä kerkesi keksijäätelöiden ankarana fanina viedä maisteluun ostamani Vohvelijäätelön. Sanoin, jotta antaa sitten palautetta, kerta sen syö. No se palaute tuli sitten noin 20 sekunnin päästä. Oli haukannut ja toi loput minulle.. Ei kelvannut alkuunkaan. Vohvelista tuli mieleen joku hamstereille syötettävä keksi, semmoinen leuoissa kitisevä pahvi. Makua ei ole ja sitkeä kuin mikä. Jäätelökin ihan perus-settiä, ja ei siitä kyllä paljon makua saanut sen suorastaan karmean vohvelin alta..

Pirkka Iso Minttusuklaatuutti

No joo, jäätelöä on reilusti ja suklaista minttukastiketta myös. jotenkin kuitenkin olisin toivonut raikkaampaa mintun makua, mutta aina ei saa mitä haluaa. Vohveli oli taasen, kuten edellisessäkin Pirkan tuutissa, mitäänsanomaton ja sitkeä. Eipä mahda päätyä enää meikäläisen ostoslistalle uudestaan..

Daim mansikkatuutti

Itse pidän kovasti Daimin perustuutista, on ne rakeet niin ihania (ja joo, olen syönyt myös isommasta purkista, tottakai..) ja jäätelö siinä on myös hyvää. Niinpä odotin tätä uutuutta innolla. Noh, maistelun jälkeen pysyn edelleen perinteisen suosijana. Mansikkajäätelö oli ihan hyvää, mutta olen syönyt parempaakin. Ja jotenkin ne ihanaiset rakeet eivät nyt olleet semmoisia kivan rouskuvia ja maistuvia, vaan laimeita ja ehkä hieman "lötköjä".

Pirkka Toffeepikari

Normaalia, hyvää vaniljajäätelöä, jossa kohtalaisen makeaa toffeekastiketta. Ja sitä kastiketta oli ihan sopivasti. Ei tämä ole mitään erikoista, mutta varsinkin jos kaipaa jotain makeaa ja samalla kylmää, tämä on sitä.

Classic Pekaanipähkinä-Suolainen kinuski

Tämä ei kyllä tarjonnut oikeastaan mitään uutta. Ihan tavallinen vaniljajäätelö, jossa kastiketta kyllä ihan kivasti, mutta ei siitä huomannut että se on suolainen tai mitenkään erikoinen. Pekaanipähkinät oli laitettu pinnan suklaakuorrutteen sekaan joka sekin maistui vain normaalille suklaapähkinäkuorrutteelle. Ihan hyvä perusjäätelö, mutta mitään uutta ja upeaa siinä ei ole.

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Tulossa testiin Vanishiä

No nyt päästiin sitten Buzzador sivuston kautta testaamaan Vanish tahranpoistoaineita. Paketin pitäisi saapua kuun loppupuolella. Mukana tulee tarvikkeet tahratestiin, eiköhän siitä sitten löydy tuloksia täältä blogista, kunhan testi on suoritettu..

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Kingis minttusuklaapikari

Tulipa sitten vedettyä kerralla koko puolilitraa ko. jäätelöä ;) Eikä tehnyt tiukkaa. Eli kyseessä oli mielestäni erittäin raikasta ( ei kuitenkaan liian raikasta ns. hammastahna) minttujäätelöä johon oli tökitty reilusti maistuvia tummasuklaa tankoja. Suklaatangot suli suussa kuten lapsuudessa syöty jääsuklaa. Ihana ja raikas yhdistelmä kaikkiaan! Suosittelen lämpimästi mintun ja Kingisten ystäville!

perjantai 24. toukokuuta 2013

Jättis Kaktus

Nimestä huolimattaan tuotehan ei sisällä kaktusta. Sisällä on hyvää päärynänmakuista jäätelöä. Kuori on etiketin mukaan kaktuksenmakuista, minusta siinä maistui vivahdus sitruunaa/limeä, mutta se oli kyllä "jännän" makuista. Sitä olisi saanut olla enemmänkin, se oli hyvää.
jäätelön keskeltä löytyy suolainen kinuskikastike, joka ei ihan kyllä ollut kastikemuodossa, vaan ennemminkin sellainen sydän kuten Kingis-jäätelöissä. Pelkäsin, että suolainen kastike olisi outoa, mutta se olikin yllättävän herkullista!!
Tämän jäätelön voisin ostaa uudestaankin. Vaikka se onkin periaatteessa päärynäjäätelöä, kuori ja kastikesydän olivat sen verran erikoisia, että niiden takia voin kyllä ostaa. Ja onhan jättiksessä aina reilummin sitä jäätelöä :)

Pirkka iso karkkituutti

Tässä oli paljon ja ihan hyvänmakuista jäätelöä. Karkit oli murusteltu sen verran pieniksi, että ne maistuivat lähinnä suklaahipuilta. Vohvelia oli paljon, mutta se ei maistunut oikein miltään, toinen testaajistamme luokitteli sen jopa pahan makuiseksi. Eipä ole syytä tätäkään enää ostaa, kun se ei mitään ihmeellistä tarjoa.

Magnum 5 kisses: First Kiss crème brûlée

Kaunis paketti. Jäätelö on kohtalaisen pieni, mutta tarkoitus varmaan tällä sarjalla onkin suuri makuelämys. Jota tämä nyt sitten ei valitettavasti ainakaan meille suonut.
Pinnalla oli herkullinen ja hyvä suklaa, jonka alta paljastui hyvä kinuskikastike, jota oli sen verran reilusti, että tässä vaiheessa ei voinut sanoa itse jäätelön mausta mitään.
No sitten haukataan itse jäätelöä. Ja sitten suuhun saapuvat paahdetut sokerinpalaset. Hirveä palaneen maku, joka jälleen peittää jäätelön maun. Loppujäätelöstä ei paljoa makua sitten saanutkaan, sen verran maistui palanut suussa..
Tämä oli suoraansanottuna suuri pettymys. Ei ole tarvetta ostaa toista kertaa. Koska makuja kuitenkin on sarjassa vielä 4, maistelemme seuraavaksi Tiramisu (kiss nro.3). Molemmat pidämme tiramisusta yleisesti, joten jos sekin on samanlainen pettymys, jätetään suosiolla loput pusut maistelematta. Jos taas se on hyvää, jatkamme sarjan muihin makuihin. Tuloksia odotellaan..
Ja oikeaa bruleeta en muista syöneeni, joten voihan olla että sen kuuluukin olla noin vahvasti "paahdetun" makuista, mutta ainakaan tässä muodossa sanon ei kiitos.

Kesän uutuusjäätelöt testissä

Joo, nyt on hieman aikaa jäätelökone kaapissa, pitäähän kesän uutuudet kaupan altaasta maistella! Laitamme tänne omat arviot uutuuksista sitä mukaa, kun niitä maistellaan. Niitä kun ei ihan vähää olekaan. Toki ei nyt ihan kaikkia varmaan maistella, mutta kaikenkattavasti niin paketeista kuin tuuteistakin, noin kolmisenkymmentä on valikoitunut maistelulistalle.. Kaikille hyvää jäätelörikasta kesää!!

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Tiramisujäätelö

3 munaa
1 dl sokeria
2dl kermaa
1 prk tiramisurahkaa (esim. Valio)
n.100g suklaata
Wiener crushia (n.1dl)

Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Vatkaa keltuaiset ja sokeri. Vatkaa kerma.
Sulata suklaa ja lisää siihen wienercrusheja niin, että muodostuu sopiva tahna. Jäähdytä ja erottele palasiksi, isoiksi ja pieniksi.
Lisää kerma keltuaisvaahtoon ja nostele varovasti (kuitenkin tarkkaan sekoittaen) valkuaisvaahto joukkoon. Ota massasta noin pari desiä ja sekoita siihen suklaacrush. Aseta astian pohjalle ja nosta pakkaseen odottamaan.
Lisää massaan tiramisurahka ja jäähdytä koneessa. Ota astia pakkasesta ja kaada tiramisumassa päälle.
Halutessasi voit laittaa kerrosten väliin tiramisukeksejä  (kissankieli/Savoiardi) ,jotka on kostutettu kahvilla, johon on lisätty nokare voita ja konjakkia liraus. Alkuperäiset tiramisukeksit ovat oikeastaan sokerikakkua muistuttavia. Tällä ohjeella voit tehdä vaikka pikaisen sokerikakun palasen mikrossa, josta voi sitten ottaa sopivia paloja jäätelön väliin:

1 muna
0,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
0,25 dl perunajauhoja
0,75 tl leivinjauhetta
1 rkl sulatettua margariinia
0,5 dl vettä

Vatkaa muna ja sokeri, lisää jauhoaineet ja lopuksi margariini ja vesi. Paista mikrossa puoliteholla n.4 minuuttia.
Jäähdytä, pieni palasiksi ja kostuta kahvilla ja konjakilla.

torstai 11. huhtikuuta 2013

Passionjäätelö

3 kananmunan keltuaista
1,5 dl sokeria
0,5 dl maitoa
4 dl kermaa
7 passionhedelmää

Avaa passionhedelmät ja kaavi sisukset kuppiin. Sekoita sauvasekoittimella. itse laitoin vielä siivilän läpi, jotta isommat kivien palaset jää pois. Vatkaa kerma ja lisää hedelmät kermaan.
Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi, lisää maito ja passion-kerma jatkaen vatkausta. Massa koneeseen ja pakkaseen.

Oma tuotos odottaa vielä pakkasessa maistelua, joten palataan myöhemmin kommentoimaan. Massaa maistellessa ainakin alkoi epäilyttää, että passioneja olisi saanut olla enemmän. Mutta joskus maut voimistuvat pakkasessa, joten maistellaan ennen tuomiota..

Jälkikommentti: Passioneja oli ihan tarpeeksi ja maku oli kyllä hyvä. Aika rasvaista (johtuu varmasti reilusta kuohukermasta), mutta erittäin maukasta. Tämä oli eka kerta kun käytin passioneja mihinkään, mutta siemenet olivat kovia. Sitä en sitten tiedä, oliko hedelmien kypsyysaste oikea.. Mutta jos ne ovat kovia, on syytä yrittää, että jäätelöön ei ajaudu edes pieniä murusia siemenistä. Ehkäpä voisi erotella siemenet hedelmälihasta ennen kuin vetäisee sauvasekoittimella, sillä nyt valmiiseen tuotokseen jääneet siemenhippuset muistuttivat pieniä hiekanjyviä :(
Mutta ehdottomasti suosittelen kokeilemaan tätä ohjetta, oli niin hyvää, ettei jaksanut välittää lopussa niistä siemenistäkään!!

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Katastrofi-jäätelö

Nimestään huolimatta tämä on hyvää, mutta valmistuksessa kaikki oli katastrofia, niin luulin. Tarkoitus oli tehdä ihan eri jäätelöä, muuta aineksia etsiessä oli kato käynyt kaapissa. Myös varasuunnitelma kärsi ainesten osalta inflaation. Tämä siis on kehitetty kaapista sattumalta löytyvistä aineista. Valmistuskin tuotti tuskan hikeä, kun tuntui, että kaikki epäonnistuu. Onneksi lopputulos on kuitenkin maistuva ja mausta tuli hauska, lusikallisesta toiseen vaihteleva katastrofi, mutta hyvä sellainen!

3 munaa
1,5 dl sokeria
4 dl kermaa
1 dl  maitoa
n. 0,5 l mansikoita
1 banaani

Kakkumurut.
2 rkl voita
2 rkl sokeria
n. 4 rkl jauhoja

Crunch:
3 rkl voita
1 rkl sokeria
1 rkl siirappia
kauraleseitä

Keitä kerma ja kattilassa murskatun banaanin ja mansikoiden kera. Anna kiehahtaa välillä. Keittele n. 10 minuuttia jäähdytä hyvin.
          Valmista kakkumurut. Sulata voi, lisää sokeri ja jauhot. Paistele kulhon pohjalla mikrossa täysteholla, kunnes on valmista (5-10min). Kakkua voi välillä sekoittaa varovasti, jotta siitä muotoutuu valmiiksi sopivia muruja ja paloja (erikokoisuus on hyvästä). Jäähdytä.
           Sulata voi crunchia varten ja lisää sokeri,siirappi ja lopuksi leseet. lisää leseitä sen verran, että seos ei ole ihan kuivaa, muttei killu voissakaan. Mikroon välillä sekoitelleen kymmeneksi minuutiksi. Seoksen jäähtyessä on hyvä sekoitella välillä sopivan murukoostumuksen aikaansaamiseksi.
           Vatkaa munat ja sokeri, lisää hyvin jäähtynyt mansikka-banaani-kerma ja maito. Seos jäätelökoneeseen ja ihan loppuvaiheilla kakumurut ja cruunchit sekaan. Pakasta.

          Vaihtele rohkeasti murujen ja crunchien määrää niin halutessasi. Vaihtelua saa käyttämällä ohjetta vaihtaen hedelmät vaikka omenaan, jolloin cruncheihin kannattaa lisätä kanelia.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Tuotekokeilua kaupan jäätelöaltaasta

Ja niinhän siinä kävi, että jäätelöhyllyyn oli ilmestynyt taas uutta.. Haäg-Dazs jäätelöt ovat löytäneet tiensä Suomen pohjois osiinkin! Ja tarjouksen myötä mukaan tarttui Strawberry Cream ja Praline cream jäätelötonkat.

Täytyypä sanoa etten ikinä ole niin hyvää mansikkajäätelöä saanut kaupasta! Ei mitään esanssiroskaa vaan aidosti mansikalta maistuvaa, ihanan kermaista jäätelöä lisänä vielä kesältä maistuvat mansikat. Vieläpä ilman lisäaineita. Ehdottomasti korkean hintansa arvoinen tuote!!

Tuo praliini olikin tuon mansikan jälkeen hienoinen pettymys. Jäätelö itsessään toki oli ihanan kermaista ja maistuvaa, mutta pekaanipähkinöiden sokerikuorrutus oli liian sokerista, paksu ja peitti pähkinän maun kokonaan. Parempiakin karamellisoituja pähkinöitä olen syönyt.

Tilanne siis toistaiseksi 1-1, eli yksi "huono" ja yksi ihanuus. Kokeiluhan ei toki tähän lopu :D

torstai 21. maaliskuuta 2013

Helppo vaniljajäätelö

1 pkt lempivaniljakastikejauhettasi ( valmista pakkauksen ohjeen mukaan )
1dl maitoa
2dl kermaa vaahdotettuna
Wienernougat crushia


Sekoita valmis vaniljakastike ja vaahdotettu kerma. laita massa pyörimään jäätelökoneeseen. Lisää wienernougat kun seos on melkein jäätynyt.

Tämän reseptin idea lähti siitä, että helpostikin voi saada hyvää. Tämä oli hyvää ainakin sellaisen mielestä, joka pitää vaniljakastikkeen mausta. Tuo wienercrushkin sulaa kivasti nougatmaiseksi jäätelön sekaan! Rakenne tosin on vähän sellainen sitkeämpi, mut hyvää oli!

maanantai 25. helmikuuta 2013

Hasselmaniaa

3 munaa
2 dl sokeria
2 dl maitoa
4 dl kermaa
100 g hasselpähkinäjauhetta
2 rkl voita
1 rkl siirappia


Paahda hasselpähkinäjauhetta hetkinen pannulla. Ota pari ruokalusikallista sivuun kastiketta varten. lisää pannulle maito ja anna seoksen kiehahtaa hetki. Laita seos jäähtymään.

Kastike: Laita pannulle sivuun jätetty paahdettu hasselpähkinä, lisää voi, siirappi ja pari rkl maitoa. Keittele kastikiketta n. 5 minuuttia. Nosta jäähtymään ja lisää jäähtyessä sokeria maun mukaan. Jos seos on hieman liian paksuhkon oloista, lisää siihen pari teelusikallista voita vielä kun seos on lämpimähköä.

Vatkaa munat ja sokeri, lisää kerma samalla edelleen vatkaten ja lopuksi hyvin jäähdytetty hasselpähkinämaito. Seos koneeseen. Kun valmista, lado astiaan kaataen väliin kastiketta. Pakasta.

Kaupassa ei sattunut ostohetkellä olemaan hasselpähkinäjauhetta, joten käytin rouhetta, jonka hienonsin ennen paahtoa. Silti seassa oli vielä hieman rouheita, joita halusin välttää. Mutta silti hyvää tuli. Tällä ohjeella voisi tehdä vaikka mantelijäätelöä, jos enemmän pitää mantelista.

torstai 14. helmikuuta 2013

Suklaanougatpommi

2          keltuaista
1 rkl     vaniljasokeria
1dl       tomusokeria
1dl       kevytkermaa
1dl       maitoa
2dl       kuohukermaa
Pikku patukka maitosuklaata
Maun mukaan  karamellisoitua hasselpähkinää

Laita kuumalle pannulle n. 1dl hienoa sokeria ( määrä riippuu käyttämäsi pähkinän määrästä) Kun sokeri on hieman ruskistunut lisää pähkinärouhe ja kaada seos leivinpaperille. Kun seos on jäähtynyt hajoita se haluamasi kokoisiksi palasiksi. Rouhi suklaa.

Vatkaa kuohkeaksi keltuaiset ja sokerit, lisää vatkaten kuohukerma ja anna vatkautua muutama minuutti. Lisää maito ja kevytkerma. Laita seos jäätelökoneeseen.

Itse lisäsin nougatin ja suklaan koneeseen, mutta suosittelisin sekoittamaan käsin, ettei vaniljainen jäätelö saa liikaa makua pähkinöistä ja suklaasta, koska tuo massa oli todella hyvää ja harmitti et ei enää maistunut sekoituksen jälkeen selvästi.



maanantai 11. helmikuuta 2013

Belvita aamukeksiä testissä

Ja taas on päästy Buzzadorin kautta testailemaan tuotetta, nimittäin Belvita välipalakeksejä, joita telkkarissakin on mainostettu. Makuja tuli kolme maisteltavaksi ja muille jaettavaksi: maito+vilja, hunaja-pähkinä ja jogurtti. Yllättävän hyviä, ei semmosia kuivia mauttomia, joita joskus on tullut maisteltua muilla merkeillä. Hunaja-pähkinä on minun suosikki, joutuu pitämään itsekuria, ettei hae kokoajan lisää pöydältä :)
          Ja jos haluatte itse testailemaan tuotteita Buzzadorin kautta, niin käykää tutustumassa, blogin vasemmassa ylälaidassa on kuvake, jota klikkaamalla pääsee mukaan.

torstai 17. tammikuuta 2013

Helppo mikrokinuskikastike

Kinuskikastike mikrossa

2dl kermaa
1dl siirappia
1/3dl sokeria
2tl voita
1tl vaniljasokeria

Sekoita mikronkestävässä kulhossa kaikki aineet, paitsi vaniljasokeri. Mikrosta riippuen täysteholla n. 4min, kunnes on halutunlaista koostumukseltaan. Lisää lopuksi vaniljasokeri.

Tästä tulee mielestäni ihan normaalin kattilassa keitetyn kinuskin veroista ja tosi helposti voi tehdä pieniäkin määriä. Kivasti valmistuu jäätelön sekoittumista odotellessa!

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Maapähkinää

3 munaa
2 dl sokeria
2 dl kermaa
2 dl maitorahkaa
2 dl maitoa
muutama kukkurallinen ruokalusikka maapähkinälevitettä
n. 1/2 pussia hunajapaahdettuja pähkinöitä

Tuttuun tapaan ainekset vatkaimeen, ei vielä pähkinöitä. Maapähkinälevitettä maun mukaan.
Massa jäätelökoneeseen ja loppuvaiheessa pähkinät sekaan.

Jäätelö maistuu todella maapähkinälle, joten niistä tykkäävälle tämä on todellinen herkku!! Lisäkastikkeeksi voi sekaan laittaa vaikka maapähkinälevitteestä, suklaakastikkeesta ja kahvista sekoitetun kastikkeen.